Rekrytointi

Sote-ammattilainen, tule joukkoomme!

125-paikkainen Oulunkylän kuntoutuskeskus sr on yksityinen kuntoutuspalvelujen tuottaja. Olemme kehittyneet yli 30 toimintavuoden aikana kuntoutuksen edelläkävijäksi.

80 % palveluistamme on vaativaa sairaalatasoista jatkohoitoa ja kuntoutusta erilaisten vammojen, leikkausten ja sairauksien jälkeen, noin 1 400 jaksoa/kuntoutujaa vuodessa (mm. ortopedis-traumatologiset ja avh-kuntoutujat). Lisäksi pieni määrä on veteraanien hoito- ja kuntoutuspalveluja sekä muita monipuolisia hoito- ja kuntoutuspalveluja.

Suurin ammattiryhmä on sairaanhoitajat, toiseksi suurin lähihoitajat. Moniammatilliseen tiimiin kuuluvat lisäksi fysioterapeutit ja muut kuntoutuksen erityistyöntekijät. Lääkäreitä on seitsemän, joista suurin osa on erikoislääkäreitä.

Meillä on matala hierarkia. Koko henkilöstö on mukana kehittämissä toimintaa ja vaikuttamassa päätöksentekoon. Työtä tehdään hyvässä ja avoimessa ilmapiirissä.

Osaava, ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilökunta on valttikorttimme. Henkilökunnan erityisosaamista hyödynnetään ja edelleen kehitetään kattavalla koulutusjärjestelmällä ja omien erityisosaajien ohjaamilla työpajoilla.

Kuntoutujien kotiutusprosentti on erinomainen, ja hyvään kuntoutustulokseen johtavat kuntoutumista edistävä työote, kinestetiikka, haavanhoidon erityisosaaminen, akuuttitilanteiden hallinta, kliinisen hoitotyön osaaminen ja hyvä lääketieteellinen hoito, lääkkeetön ja lääkkeellinen kivunhoito, hyvä ravitsemus, turvallinen kotiutuminen sekä terveysteknologian hyödyntäminen.

Maksamme palkkaa kokemuksen ja osaamisen perusteella, esimerkiksi määräaikaiseen työsuhteeseen tulevan sairaanhoitajan palkka 2810,09 – 3197,78€, vakituiseen työsuhteeseen tulevan sairaanhoitajan palkka 2907,06 – 3346,08 €.

Etsimme joukkoomme jatkuvasti alan motivoituneita ammattilaisia. Olisitko sinä meidän uusi työkaveri?

Tarjoamme hyvät henkilöstöedut

  • Tulospalkkiojärjestelmä
  • ePassi-rahaa maksetaan 150 € 2 kertaa/vuosi (liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointi)
  • Palkkiovapaa tai ePassi-rahaa (3 kuukauden tarkastelujaksot)
  • Pikapalkitseminen
  • Kattava työterveyshuolto
  • Edullinen henkilöstöruokailu
  • Kattava koulutusjärjestelmä
  • tyhy-tunti/3 viikon työvuorolista
  • Tyhy-päivät
  • Mahdollisuus vaikuttaa työvuorosuunnitteluun
  • GoByBike-polkupyöräetu
  • Liikuntaharrastusten tukeminen (kuntosali, uima-allas, liikuntaryhmät vapaa-ajalla)
  • Lauantaisin sauna- ja uintivuorot työntekijöiden perheille.
  • Pikkujoulut ja muut henkilöstöjuhlat (maksuton joululounas ja -puuro)
  • Maksuton kahvi, tee ja kivennäisvesi työvuoron aikana
  • Maksuton pysäköinti lämmitystolppapaikoilla

Mitä tulevat työkaverisi sanovat meistä?

"Työ on motivoivaa ja palkitsevaa ja työilmapiiri on hyvä"

"Parasta on yleinen yhteishenki ja yhteenkuuluvaisuuden tunne, yhteen hiileen puhaltaminen"

"Työkaverit ovat ihan huippuluokkaa"

"Yhteistyö eri ammattiryhmien välillä toimii hyvin ja kollegoilta saa aina tarvittaessa apua"

"Esimies on erinomainen ja joustava, sekä huomaavainen. Kiitos siitä!"

Rekrytointi

Tutustu tuleviin työkavereihisi

Oulunkylän henki

Avoimet työpaikat